Haku
Uutiset
Vierailijoita
Sivustolla on 1 vieras| Katsastusjaos |
|
Jäsenet
Veneiden katsastusaika päättyy 30.6. Veneenomistajan tulee sopia veneensä katsastuksen suorittamisesta suoraan katsastusmiehen kanssa. Mahdollisesti järjestettävistä yhteiskatsastusilloista tai -tapahtumista ilmoitetaan Itä-Hämeen seuratoimintapalstalla. Muistathan, että peruskatsastuksen 1. osio tehdään veneen ollessa maissa, ennen vesille laskemista. KatsastusjärjestelmästäKatsastuksen tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää veneilyturvallisuutta ohjaamalla ja opastamalla veneilijöitä veneidensä hoitoa, varustamista ja varusteiden käyttötaitoa koskevissa asioissa sekä turvallisuusmyönteisten asenteiden omaksumisessa. Lähtökohtana on veneilijöiden oma turvallisuus, jolloin he eivät myöskään muodosta turvallisuusriskiä kaupalliselle merenkululle eikä muille vesillä liikkuville. Toiminnan tärkein peruste on Vesiliikennelain sanelema "Vesikulkuneuvon on oltava rakenteeltaan, varusteiltaan, kunnoltaan ja muilta ominaisuuksiltaan turvallinen kaikilla niillä kulkuvesillä joilla sitä käytetään". Huomioon tulee myös ottaa vaade " Vesikulkuneuvon kuljettajana ei saa toimia henkilö jolla ei ole olosuhteisiin nähden tarvittavaa ikää, kykyä ja taitoa". Vastuu veneestä ja mukanaolijoiden turvallisuudesta on veneen omistajalla tai haltijalla. Kulussa ollessa vastuu on päällikkönä toimivalla. Katsastus ei vapauta heitä tästä vastuusta. Kilpailuissa vaadittu kilpailuturvamääräysten mukainen katsastus ei korvaa yleisiä katsastussäännöksiä. KatsastajatSuomen Purjehdus ja Veneily r.y. on laatinut katsastussäännöt ja hoitaa eri jäsen-seurojensa katsastajien koulutuksen sekä myöntää näille katsastajaluvat. Seurojen katsastajat suorittavat veneiden katsastuksen. Seurat pitävät jäsentensä katsastetuista veneistä alusrekisteriä joka on samalla rekisteri seuran lipun käyttöön oikeutetuista veneistä. Seurojen katsastustoiminta koskee vain huvialuksia. Huvialuksia ei viranomaisten toimesta katsasteta. Seurojen katsastus ei perustu viranomaismääräyksiin, se on veneilyliittojen omaa Trafin hyväksymää turvallisuustyötä. Trafi, joka on veneilyä valvova ja kouluttava viranomainen, antaa haettaessa, suoritetun katsastuksen perusteella, kansainvälisen huvivenetodistuksen. Useat vakuutusyhtiöt myöntävät katsastetuille veneille alennuksia vakuutusmaksuista. HeiPs'in katsastajat katsastavat vain HeiPs'in jäsenten veneitä. Poikkeustapauksissa he voivat katsastaa myös muun veneilyseuran jäsenen veneen, jota kuitenkaan ei merkitä HeiPs'in alusrekisteriin. PeruskatsastusPeruskatsastus tehdään joka viides vuosi sekä silloin kun vene vaihtaa omistajaa tai rekisteröintiseuraa, tai jos vene on merkittävästi vaurioitunut ja otetaan korjauksen jälkeen taas käyttöön. Seura voi myös peruskatsastaa veneen aina katsoessaan siihen olevan aihetta. Peruskatsastus tehdään kaksivaiheisena: 1) runkokatsastus veneen ollessa maissa ja 2) veneen ollessa vesillä purjehdusvalmiina. Katsastusaika päättyy 30.6.2012. VuosikatsastusVuosikatsastus tehdään yhtenä tapahtumana, vuosittain, veneen ollessa vesillä purjehdusvalmiina. Tällöin tarkastetaan lähinnä turvallisuuteen vaikuttavat varusteet ja laitteet. Katsastusluokka, -edellytykset ja -todistusVeneet katsastetaan niiden rakenteen, varustuksen ja purjehdusalueen mukaan neljään eri luokkaan. Päijänteen alueella purjehtivat veneet katsastetaan normaalisti luokkaan 3, pienemmät alukset luokkaan 4. Katsastuksen suorittamisesta annetaan veneilijälle venetodistus, katsastuspöytäkirja ja katsastusvuositarra. Tarra kiinnitetään veneeseen näkyvään paikkaan. Veneilijän katsastuspöytäkirjakappale ja alustodistus säilytetään veneessä ja niiden on oltava käytettävissä seuraavana vuonna venettä taas katsastettaessa. Katsastus voidaan suorittaa vain viranomaismääräysten mukaisesti rekisteröidylle veneelle. HeiPsin satamia ja tukikohtia käyttävät vain katsastetut veneetHeiPsin turvallisuussuunnitelma otettiin käyttöön 2011 alusta lukien. Sitä täsmennetään ja täydennetään jatkuvana prosessina kun kehitystarpeita havaitaan. Turvallisuussuunnitelman mukaisesti seuran satamia, tukikohtia ja telakkaa käyttävien veneiden tulee olla katsastettuja. Vastaava edellytys on ehdottomana voimassa useimmissa maamme veneilyseuroissa. Katsastusedellytys koskee kaikkia veneitä jotka viranomaismääräysten mukaan tulee rekisteröidä. Lisätietoa saatavissa:-HeiPs'in turvallisuussuunnitelma on luettavissa ajantasaisena seuramme nettisivuilla. -Katsastussäännöstö ja ohjeet luettavissa Suomen Purjehdus ja Veneily –liiton nettisivuilla.
Pekka Aarnio katsastuspäällikkö
|